Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Kirjoittaja

Hirvittävä 35 kilon projekti alkoi lupaavasti mutta ei ole edelleenkään päättynyt. Vieläkin laihdutan kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin. Edelleen haussa ihme: oikotie onneen. Eikä toiminta vieläkään käy esimerkiksi kenellekään. Ja ikuisuusprojektin velloessa pyörittelen muitakin mietteitä, enimmäkseen huumorilla ja ilman rimaa. Mikäli havaittavissa on satunnaista älykkyyttä tai huumoria, johtuu se täysin lukjan mielikuvituksesta, enkä ota siitä vastuuta. Ja vaikka juttujen pinnallisuuden vuoksi tätä on vaikea uskoa, kirjoittaja on hyvän matkaa päälle kolmenkymmenen, joksin hiukan vielä neljänkymmenen alle. 

Sivut
17.06.2009 - 12:45

Blogitauon aikana on tapahtunut kaikenlaisia uudistuksia. Esimerkiksi tämä vuodatuksen uusi tilastotoiminto on tosi hauska. Nyt onkin helppo seurata paljonko täällä käy väkeä ja milloin.

Varmaan kaikki laihduttajat pitävät tilastoa etenemisestään. Paitsi ne, jotka laihduttavat ns. luonnollisella menetelmällä, jossa ei laihduteta vaan KUUNNELLAAN itseä. Keho kyllä tietää, mitä se tarvitsee, milloin ja miten paljon, kunhan sitä kuuntelee kyllin tarkoin.

Oma menetelmäni on aina ollut luonnollisen luonnoton. Itse asiassa arvelen, että tuo luonnollinen menetelmä on järjettömän vaikea toteuttaa tässä yltäkylläisessä maailmassa. Kehon tarpeiden kuuleminen vaikkapa Ruotsin-laivan buffet-pöydän ääressä on vähän kuin yrittäisi kuulla naapurin kuiskauksen Metallican konsertissa.

Tietenkin on helpompaa, jos elelee lähinnä itsekseen ja pitää saatavilla olevat syötävät minimissä, mutta ainakaan itselleni se ei silti ole helppoa.

Jostain syystä en kuule / ymmärrä kun kroppa sanoo, että on nälkä. Se joutuu suorastaan karjumaan, ennen kuin tajuan, ja silloin onkin kiire mättää sille kaikenlaista täytettä ennen kuin se tyytyy.

Minä en myöskään ymmärrä kun kroppa sanoo olevansa täynnä. Vielä maha pinkeänäkin tuntuu, että jotain voisi vielä mennä, jos oikein tunkisi.

Myös janon tulkitsen yleensä merkiksi ravinnontarpeesta. Sen sijaan, että joisin, menenkin ja syön. Ei hyvä. Jano ei haihdu, alkaa väsyttää ja syön lisää. Tämä johtuu siitä, etten myöskään tajua, kun mieli sanoo, että on tylsistyttävää tai masentavaa tai väsyttää. Luulen aina, että keho sanoo olevansa nälkäinen.

Mutta uusi lempiherkkuni kasvis-kanaliemi auttaa aika moneen. Esimerkiksi juomattomuusongelmani on haihtunut. Liemi korvaa helposti aika monta lasillista vettä.

Luonnolliseen laihduttamiseen muuten kuuluu, ettei vaakaa käytetä - ei ainakaan usein. Minähän olen aina punninnut itseni joka jumalan aamu. Ja jollen pääse vaa'alle, ahdistus on samaa luokkaa kuin narkkarilla piikin puutteessa. Tästäkin riippuvuudesta voisi olla hyvä yrittää välillä päästä eroon.

Nyt en pariin päivään ole käynyt vaa'alla. Pelkäsin lihoneeni tolkuttomasti - olen viettänyt aikaa olosuhteissa, joissa sekä soppalinja että oman kehon kuuntelu on olleet mahdottomuuksia - mutta en ilokseni ollutkaan. Olinkin laihtunut pikkuriikkisen. Hyvä niin.

13.06.2009 - 11:10

Päätin kokeilla Nutrilettia tai Nutrifastia tai mitä noita laihdutusruokamerkkejä nyt oikein onkaan. Tutkailin netistä vaihtoehtoja. Jotain suklaamoussea näytti olevan, mutta kuka sellaista muka jaksaa kaiken päivää vetää. Muutkin makuvaihtoehdot tuntuivat vähän ankeilta, mutta kanakeitto kuulosti kohtuulliselta. Kanakeitostahan voisin ihan pitää.

Aloin hekumoida ajatuksella viikon kanakeittokuurista. Söisin neljä kertaa päivässä kanakeittoa, enkä mitään muuta. Paino putoaisi kohisten ja seuraavalla viikolla minulla olisi uuma.

Menin intoa puhkuen apteekkiin ja pyörittelin käsissäni kanakeittopakettia. Hinta oli helvetillinen. Haluaisinko ihan totta maksaa monta kymppiä muutamasta pienestä pussista kuivattua kanalientä?

Työnsin paketin hyllyyn ja lähdin apteekista ostamatta mitään. On niin helppo keksiä paljon parempaakin käyttöä rahoilleen.

Marssin lähimpään ruokakauppaan ja ostin lihaliemikuutioita, kanaliemikuutioita, kasvisliemikuutioita sekä kanan filettä ja tekaisin oman laihiskeittoni. Paketin kyljestä luin, että kaksi ja puoli desiä valmista lientä sisältää 17 kaloria. Kun lisäsin liemeen hiukan kananpaloja, kalorimäärä nousi varmaan tuplaksi, arvellaan nyt varmuuden vuoksi, että kaloreita olisi ollut desissä noin 20.

Keittoannokseni on ehkä nelisen desiä siis 80 kaloria. Jos syön annoksia neljä kertaa päivässä, saan 320 kaloria. Jos viisi, kaloreita tulee 400. Aika surutta voin esimerkiksi päivällisellä syödä hiukan salaattiakin.

Pistin suunnitelman täytäntöön. Kaksi päivää meni loistavasti. Vaakakin näytti ystävällismielisiä lukemia.

Sitten meille tuli vieraita. En kehdannut syödä pelkkää kanakeittoa. Viikko katkesi siihen.

No, hällä väliä, onhan tässä loppuelämä aikaa. Tänään kiehautan uuden keiton.

Ai niin. Tulin pois salasanan takaa. Kommentointi on jälleen tervetullutta.

14.05.2009 - 19:12

Jostain luin - ja äsken yritin löytää että mistä, mutta en löytänyt - että lihavuusgeenin kantajat syövät päivässä noin sata kaloria enemmän kuin muut. Se ei ole kovin paljon. Se on joku yksi päällystetty hapankorppu tai muutama karkki. Sellainen ei vie nälkää tai tee onnelliseksi. Sellaisen olisi voinut ihan hyvin myös jättää päivittäin syömättä. Koko elämänsä.

Mutta kun sitä ei jätä syömättä, sen vaikutus kertautuu ja kasautuu, ja on uskomatonta, miten vaikea niistä kasautuneista vaikutuksista on vaikea päästä eroon.

23.12.2008 - 19:45

Rakas joulupukki!

Alkaa olla viimeinen tilaisuus heittää sinua kirjeellä ennen huomista tapaamistamme. Jännitän sitä jo kovasti. Aion kysyä sinulta laihdutusvinkkiä. Viime jouluna kun tapasimme, olit kovin hoikistunut. Täytyy kyllä sanoa, että laihtuminen ei oikestaan sopinut sinulle kovinkaan hyvin. Väittäisin että se söi uskottavuutta jonkin verran. Tosin ymmärrän, että nykyinen maailmanmeno vaatii Pukiltakin uudistumista.

No, omapa on asiasi. Sitten minun asiaani.  

Olen ollut kiltti koko vuoden - jollei tammikuuta lasketa, silloin vähän lipsahti, mutta siitä on jo kauan. Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Olen siis ollut kiltti. Suorastaan pitkästyttävän kiltti. Olen elänyt niin ääliömäisen kilttiä elämää, että olen ollut tukehtua. En usko, että moista pystyy millään lahjoilla korvaamaan.

Yrittää toki saa. Keittiön ylähyllyllä on mainoskatalogeista leikattuja mukavia kuvia - tonttusi ovatkin ne jo varmasti löytäneet. Niissä esiintyvät esineet otan oikein mielelläni lahjaksi. Niissä esiintyvät miehet  näyttävät fiksuilta ihmisiltä, muutaman sellaisenkin saa piilottaa minun pakettiini. Niissä esiintyviä naisia en halua, mutta ei haittaa, vaikka järjestäisit pakettiin jotain sellaista, jonka avulla voisin tavoittaa niissä mainoksissa esiintyvän ulkonäköstandardin. (Viittaan tässä erityisesti vyötärönmittaan.)

En kuitenkaan pahastu, jos tänä vuonna keskityt perheen pienimpiin. Olenhan jo ihan riittävän iso järjestämään itse itselleni yllätyksiä. Ensi vuodesta voidaankin ihan näin suoralta kädeltä sopia, että jätät minun osaltani lahjat miettimättä. Silloin sinun ei tarvitse vaivautua vakoilemaan minun hommiani, eikö minun pitää lukua siitä kilttiydestä.

Mukavaa huomista työpäivää! Pian tavataan! Toivottavasti Petteri on kunnossa, sillä lunta ei tullut tänäkään vuonna, kiitos ilmastonmuutoksen lämmittämän meren.

B

17.11.2008 - 17:25

Jassoo. Tällasta. Näinköhän kohta aletaan aikuisiän diabetesta hoitamaan ohitusleikkauksilla?!? Kyl mää olen ny kauhian hämmästyny!

Mulla ei ole kumpaakaan. Ei diabetesta eikä mahapantaa. Eikä suolimutkan ohitusleikkausta. Vai mikä pohjukkaissuoli se nyt oli.

Panta sinänsä on kyllä joskus ihan kiva, itselläni se on yleensä kylläkin kaulassa eikä mahassa. Kuka sen sieltä näkisi? Ja kun on panta, on remmikin tiukalla. Heh.

Ja nyt on kyllä syytä lopettaa kirjoittaminen, ennen kuin mopo keulii Keravanjokeen. (Onko sielläpäin maailmaa edes jokea.) *etsii karttaa*

Katsos! Täällähän käy joku

Kävijöitä kaikkiaan (14.2.2008 lähtien)

Ilmainen www-laskuri

Nyt paikalla

 

Näin se sahaa

Paino siis.

25.2.2007 105 kg

23.4.2007 92 kg

11.5.2007 91,6 kg

27.5.2007 90.8 kg

30.5.2007 89.8 kg

8.6.2007 89.0 kg

10.8.2007 87.8 kg

23.8.2007 86.1 kg

9.10.2007 83.4 kg

31.10.2007 83.1 kg

23.11.2007 82.1 kg

10.4.2008 81.6 kg

Pituus, joka toivoakseni ei juurikaan sahaa, on 173cm.